Suomen kalastusreitit ja kalapaikat

Kalastuksella on Suomessa pitkät perinteet. Voisi sanoa, että niin kauan kuin on ollut asutusta on myös kalastettu. Maamme tarjoaakin monipuoliset mahdollisuudet kalastuksen harrastamiseen ja kalastamisessa voi edetä jopa kilpailemiseen asti. Tuhansissa järvissämme piilee eri lajeja ruotoisista pikkukaloista suuriin vonkaleisiin. Ei tietenkään tule unohtaa roskakalaa, sillä vesistöjä kuuluu myös hoitaa. Kalastajasta riippuen pienikin saalis voi olla suuri ilo. Rannikkomme ja jokemme mahdollistavat myös meri- ja jokikalastuksen ilot ja saaliit. Muistathan huolehtia lupasi kuntoon ennen kalastusretkelle lähtöä.

Suomessa kalastamaan pääsee niin mökkirannoilla, kaupungin laitamilla kuin erämaassa “keskellä ei mitään”. Järviemme runsaus tuo kalastuspaikkoja ja reittejä lähelle ihmisiä. Vettä Suomessa riittää. Onneksi jokamiehenoikeus myös antaa ihmisille vapauden liikkua luonnossa. Tutustu silti alueeseen ja lupiin ennen kuin kalastat. Tietyillä paikoilla voi ajoittain ilmetä myös kalastusrajoituksia. Palveluntarjoajat osaavat ottaa nämä huomioon ja tarjota sopivaa retkeä mikäli et itse halua tehdä kaikkea suunnittelutyötä. Parhaimmillaan kalastusretki on rentouttavaa luonnossa oloa, josta palkkiona on herkullinen lisä ruokapöytään. Lapsille piisaavat mato-onget ja perinteisesti ne hyvät kalapaikat periytyvät täten isältä pojalle. Mikäli tähtäät suuriin saaliisiin ja kokemuksiin, voit tutustua moniin kalastusretkiä tarjoavien yritysten tarjontaan.

Suosittelemme ehdottomasti tutustumaan suomalaisiin kalalajeihin ja suurimpiin jokiin. Voit suunnitella mielenkiintoisia kalamatkoja vaikka lomasi yhteyteen. Äläkä lähde merta edemmäs kalaan –kalastusretken ei tarvitse tarkoittaa viikkoa samoilemassa Lapin erämäässa. Paikallisiltakin voi kysyä kalastusvinkkejä. Parhaimmillaan löydät omat kalastusreittisi ja parhaat kalapaikkasi ilmaiseksi. Ehkä joudut näkemään vähän vaivaa, mutta toisinaan sen maksetun kalastusretken kokemusta ei korvaa sitten mikään. Elämys on aina elämys. Kalastuksesta voit nauttia lähijärvessäsi, mutta retkellä voit löytää uusia tapoja ja ulottuvuuksia kalastuskokemukseesi.

Tällä sivustolla kerromme sinulle hieman Suomen kalastusreiteistä ja annamme vinkkejä onnistuneeseen retkeen.