Kaikkeen kalastukseen ei tarvita lupia

Olisitko kiinnostunut kalastamisen aloittamisesta, mutta epäröit lupien hankkimisen suhteen? Hyviä uutisia – onkiminen, pilkkiminen ja silakkalitkalla kalastus ovat yleisiä kalastusoikeuksia, jotka eivät kaikissa tapauksissa vaadi lupaa. Tässä kirjoituksessa kerromme sinulle, mitkä ovat laissa säädetyt oikeutesi näiden kolmen kalastustavan osalta.
Kolme tapaa kalastaa vapaasti
Kalastus on monissa tapauksissa luvanvaraista. Sitä rajoitetaan yksinkertaisesti kalakantojen suojelemiseksi ja lupamaksuilla rahoitetaan Metsähallituksen tekemää, muun muassa kalavesien hoitoon liittyvää tärkeää työtä. On kuitenkin olemassa muutama kalastustapa, jotka eivät vaadi erityistä lupaa. Kuka tahansa voi siis tietyin ehdoin nauttia kalastamisen iloista.
Jos olet kiinnostunut oppimaan kalastuksesta lisää netin kautta, voi VPN-yhteyden hankkiminen olla fiksu ratkaisu. Tutustu rajattomaan ja turvalliseen surffailuun täällä: https://vpnsuomi.net/
Mikä katsotaan onkimiseksi?
Kalastuslain mukaan onkiminen on kalastusta ilman viehettä ja heittoon soveltuvaa kelaa, yhdellä vavalla ja koukulla. Käytännössä siis esimerkiksi monen lapsena harrastama mato-onkiminen on tällaista kalastusta. Laissa todetaan myös, että yleiset kalastusoikeudet oikeuttavat käyttämään vain yhtä vapaa. Useampaa vapaa käyttääksesi sinun on maksettava kalastonhoitomaksu ja hankittava lupa vedenomistajalta, jos olet 18-64-vuotias.
Pilkkiä saa kuka vain
Pilkkiminen on talvista kalastusta, jossa järven tai muun vesistön jäähän on porattu reikä kalojen narraamista varten. Lupaa ei tarvita yhdellä lyhyellä vavalla ja siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä tapahtuvaan kalastukseen. Pilkkimiseen pätee sama sääntö kuin onkimiseenkin, eli useampaa vapaa käytettäessä lupa on hankittava.
Silakkalitkausta saa harrastaa ilman kalastuslupaa
Silakan litkaukseen sovelletaan samoja sääntöjä ja lupakäytäntöjä kuin onkimiseen ja pilkkimiseenkin; yhdellä litkalla tapahtuvaan kalastukseen ei tarvita erillistä lupaa. Silakkalitka (entiseltä nimeltään mutterionki) koostuu siimasta, jonka toiseen päähän on kiinnitetty paino. Siimaan kiinnitetään koukullisia sivutapseja, esimerkiksi viisi kappaletta. Hämmästyttävää on, että näitä koukkuja käytettäessä ei tarvita syöttiä: silakat pureutuvat suoraan koukkuihin.
Missä ei saa kalastaa?
On olemassa joitakin vesialueita, joissa kalastaminen on automaattisesti kielletty tai se on jonkin erityisen syyn nojalla rajoitettua. Yleensä kyse on ympäristön ja kalakantojen suojeluun liittyvistä seikoista. Näissä paikoissa ei saa siis edes mato-onkia ilman lupaa:
- vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla
- vesialueilla, joissa kalastus on erikseen kielletty johonkin määräykseen tai säädökseen nojaten
- erityisillä vesialueilla, joissa ELY-keskus on kieltänyt kalastuksen
Satunnaiselle kalastajalle löytyy vaihtoehtoja
Onkiminen, pilkkiminen ja silakkalitkalla kalastaminen ovat hauskoja tapoja viettää aikaa ulkoilmassa ja saada samalla aitoa lähiruokaa tuoreena pöytään. Satunnainen tai aloitteleva kalastaja voi hyvin saada tyydytyksen näillä kalastustavoilla, eikä luvan hankkimisesta tai siitä maksamisesta tarvitse kantaa huolta. Pidä kuitenkin mielessä, että kalastukseen käytettävien välineiden tulee olla tietynlaiset ja yksi henkilö saa käyttää vain yhtä vapaa. Huomioi myös erityisalueet, joilla kalastus on kiellettyä. Näiden tietojen myötä toivotamme sinulle hyvää kalaonnea!